• Fenix FT vei Futsal Kolmosen kärkitaiston ACE2:ta vastaan 12.1.2019

    ACE2:n vuosi 2019 starttasi kahdella kovalla vierasottelulla. Ensimmäisessä joukkue matkusti Kangasalle KaVon vieraaksi, ACE2 tuolloin sarjan sijalla 2 ja KaVo sijalla 3. Kotiintuomisina oli riemukas 6-11 voitto ja kolme pistettä. Tänään vierasmatka oli lyhyempi, kun Kaupissa joukkue kohtasi toista kertaa tällä kaudella sarjakärki Fenix FT:n.

    Ottelu starttasi vieraiden osalta murheellisesti, kun vain vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen Fenixin Mikko-Jussi Laine pääsi tuikkaamaan pallon vastaiskusta alakulmaan. ACE2 pääsi kuitenkin nopeasti peliin mukaan, kun kokoonpanoon palannut Artturi Kulju hyödynsi kotijoukkueen vaihtosekaannuksen nopeasti annetusta oman pään sivurajasta. Sama mies oli asialla puoliajan loppupuolella, kun Kuljun kääntölaukaus painui Fenix-maalin yläkulmaan. Tämän jälkeen ACE2:n virhetili täyttyi, eikä joukkue onnistunut olemaan rikkomatta kuudetta kertaa. Kotijoukkue pääsi tasoittamaan kympistä, vaikka vieraiden maalilla Teemu Haavisto oli hyvin mukana saaden hieman kättään väliin. Harmillisesti juuri ennen puoliajan loppua Fenix pääsi vielä johtoasemaan Laineen osuessa kolmannen kerran.

    Toinen puoliaika starttasi niin ikään ACE2:n kannalta epäonnekkaasti, kun Fenixin salama-alku tuotti kaksi maalia. Ensin pallo onnekkaasti vieraspelaajan kautta maaliin ja toinen kimmokkeen kautta sisään. ACE2 sai paljon laadukkaita vetopaikkoja, mutta pallo ei pomppinut vieraille tällä kertaa lainkaan. Tolpat ja ylärimat olivat tiellä, ja välillä myös kotijoukkueen puolustaja maaliviivalla. Toisessa päässä vieraiden puolustusta pitivät kiireisenä Laine ja erityisesti Jere Remes, ja vieraiden kannalta valitettavasti viimeksi mainittu onnistui lisäämään kahdesti kotijoukkueen johtoa puoliajan puolivälissä. Vihdoin ACE2:n maalipaikat alkoivat löytää tietään myös maalikehikoiden oikealle puolelle, kun ensin Miika Varjonmaa tälläsi vasurilla pallon verkkoon ja vähän myöhemmin myös ahkerasti tekopaikkoihin hakeutunut Niko Virtanen leikkasi keskelle ja iski kauden yhdeksännen osumansa. Nämä jäivät valitettavasti ottelun loppulukemiksi, ja Kaupin kärkitaistelu päättyi sarjakärjen 7-4 voittoon.

    Kolmosen kärkitaistelu jatkuu hyvin tasaisena. Fenix on tällä hetkellä 6 pistettä ACE2:ta edellä, ja on kärsinyt ainoan tappionsa nimenomaan KaVo:lle vieraissa. ACE2:n niskaan hengittävät KaVo ja PP-70/2, joista ACE2 otti voitot vieraissa ja kotona. PP:n ohjelma jatkuu seuraavaksi otteluilla Fenixiä ja KaVoa vastaan. ACE2 vuorostaan päättää sarjansa kotiottelulla, jossa vastaan asettuu KaVo. Panosta piisaa siis kauden loppuun asti.

    ACE2 etenee peli kerrallaan ja vaihteeksi tarvitsee joukkueen reissata vähemmän, kun sarja jatkuu kahdella kotiottelulla. Peräkkäisinä viikonloppuina Tamppiareenalle vastaan asettuvat TaPa ja Valo.

    Fenix FT – ACE2 tilastot.

  • ACE2:lle tärkeä voitto kärkikamppailussa 7.1.2019

    ACE2 jatkoi hyviä otteitaan futsalin Tampereen Kolmosessa loppiaisena, kun vuoden ensimmäisessä ottelussa matka kävi Kangasalle Pitkäjärven liikuntahalliin. Vierasjoukkue lähti otteluun sarjakakkosena, kun kotijoukkue KaVo taas löytyi sarjan sijalta kolme.

    Pitkäjärven isolla kentällä ottelun intensiteetti oli alusta asti korkea ja molemmat joukkueet vyöryttivätkin hyökkäyksiään nopeasti. KaVo pääsi avaamaan maalinteon neljän minuutin pelin jälkeen, mutta ACE2 käänsi johtoaseman itselleen alle kahdessa minuutissa Jalmari Ohmeroluoman ja Miika Varjonmaan osumilla.  Varsinainen kuskin paikka tuntui ottelussa vaihtuvan tämän jälkeen vuorotellen, ACE2:n onnistuessa ensin useamman kerran putkeen, ennen kuin kotijoukkue pääsi seuraavan kerran maalintekoon.  ACE2 käytti omat paikkansa kuitenkin tehokkaammin ja siirtyi puoliajalle mukavassa 4-7-vierasjohdossa. Maalinteossa Leo Salmela sekä Mika Knuuti ja Niko Virtanen kahdesti.

    Toinen puoliaika alkoi KaVo:n osalta hyvin, ja palkintona tästä olikin kotijoukkueelle iso kavennusmaali puoliajan alkuun. ACE2 kuitenkin puolusti erittäin tiiviisti ja KaVo joutui hakemaan maalintekoa enemmän kaukolaukauksilla. Loput tilanteet hoiti vieraiden tolppien välissä varmasti Valtteri Kannosto. Lopun alkua oli ilmassa toisen puolikkaan puolivälissä, kun hurjassa lennossa oleva Virtanen iski jälleen kahdesti kasvattaen ACE2:n johtoa jo neljään maaliin. KaVo:n kiri ei päässyt lopulta alkamaan reikäpaidallakaan oikein missään vaiheessa, ja lopulta 6-11 lukemiin päättynyt ottelu oli vieraille täysin oikeutettu.

    Virtasen 4+1 tehojen lisäksi ACE2:n pistemiehinä kunnostautuivat erityisesti kahdesti osuneet Knuuti, Salmela ja Varjonmaa. Akseli Lahdensuo korjasi itselleen mukavat 3 syöttöpistettä.

    ACE2:n kärkikamppailut saavat jatkoa myös viikolla 2, kun Kaupissa vastaan asettuu sarjakärki Fenix FT.

    Ottelun tilastot löytyvät täältä.

  • Virtanen tykitti ACE2:n voittoon PP-70/2:sta 15.12.2018

    ACE2 nappasi perjantai-iltana TamppiAreenalla komean kotivoiton 9-1 numeroin. Kotijoukkueen ykkösmies oli kiistatta Niko Virtanen tehoin 4+1. Paluu futsalkentille olikin väkevä, sillä ottelu oli Virtaselle kauden ensimmäinen futsal-ottelu kesäkauden viimeisessä ottelussa tulleen ikävän reisivamman jälkeen.

    Virtanen avasi ACE2:n maalihanat ensimmäisen puoliajan lopulla. Isännät saivat tauon jälkeen muutenkin paremman otteen pelistä ja ketsuppipullo aukesi heti puoliajan alussa Virtasen osuessa toistamiseen. Hattutemppuun oikeuttanut maali syntyi kuudesta metristä toisen puoliajan puolessa välissä. Tämäkään ei ”Nummelan Neymarille” riittänyt, vaan neljäs maali oli tyly chippi maalivahdin ohitse. Virtasen lisäksi maalinteossa onnistuivat Mika Knuuti kahdesti, Miika Varjonmaa ja Tuomo Hentilä kerran ja niin ikään kauden ensimmäisen ottelunsa ACE2:ssa pelannut Miika Tuovinen.

    ACE2:n valmentaja Joni Kyllönen kommentoi ottelua seuraavasti:

    Oli meiltä melko suvereeni esitys. Puolustussuuntaan onnistuttiin erinomaisesti, eikä Kannostolla paljoa hommia pelissä ollut. Pakotettiin vastustaja roiskimaan pitkiä palloja, tultiin hyvin tuplaamaan ja selvitettiin orastavat vaaralliset tilanteet hyvin. Maalintekoon täytyy vielä kaivaa lisää terävyyttä, mutta onneksi tänään luotiin niin paljon laadukkaita maalipaikkoja, että tulos ei ollut missään kohtaa epäselvä. Virtasen paluu loukkaantumisen jäljiltä antaa myös extraboostia kevätkautta ajatellen.

    Ottelun tilastot löytyvät täältä.

    ACE2:n taival Tampereen Kolmosessa jatkuu vuodenvaihteen jälkeen loppiaisena, kun kierroksen kärkikamppailu käydään Kangasalla ottelulla KaVo – ACE/2.

     

     

  • ACE2 murskasi Exoduksen Janakkalassa 11.12.2018

    ACE2 jatkoi hyviä otteitaan futsalin Tampereen Kolmosessa lauantaina, kun vierasmatka kohdistui tällä kertaa Janakkalaan sarjanousija Exoduksen vieraaksi.

    Ottelusta kehkeytyi toisella puoliajalla varsinainen vierasjoukkueen maali-iloittelu, jonka aikana ACE2 moukaroi tulostaululle kymmenen osumaa. Lopputulos 2-12 kuvaakin enimmäkseen toisen puoliajan tapahtumia, sillä ensimmäinen puoliaika päättyi vielä niukasti 1-2. ACE2:n tehomiehinä kunnostautuivat erityisesti Leo Salmela tehoin 4+1 ja Mika Knuuti tehoin 2+3.

    ACE2 jatkaa kauttaan vaihteeksi kotiottelulla. Perjantaina 14.12.  vuoden viimeiseen peliin vastaan saapuu TamppiAreenalle niin ikään sarjanousija PP-70/2.

    Ottelun tilastot löytyvät täältä.

  • ACE2 haki pisteet Mäntästä 4.12.2018

    Mänttä-Vilppula ei ole ACE2:lle ollut helppo paikka vierailla viime kausina, mutta sunnuntaina tähän saatiin muutos, kun joukkue haki Valolta täydet pisteet hienolla 3-5 vierasvoitolla.

    Ottelu alkoi melko tasaisesti molempien joukkueiden selkeästi vielä hakiessa pelirytmiä. Valo avasi lopulta maalinteon 11 minuutin kohdalla, mutta ACE2 nousi tasoihin vain pari minuuttia myöhemmin Jere Mäkisen maalilla. Ensimmäisen puoliajan loppuun osuivat molemmat joukkueet vielä toistamiseen ACE2:n maalista vastaten Roope Jetsu, joka kampesi itsensä tyylikkäästi puolustajan edestä väkisin vetopaikkaan.

    Ottelun toiselle puolikkaalle ACE2 lähti isäntiä ryhdikkäämmin ja saikin pelistä hienoisen otteen samalla pitäen Valon poissa vaarallisimmilta tekopaikoilta. 26 minuuttia oli kellossa, kun Mika Knuuti alusti illan toisella syötöllään Miika Varjonmaan yläkulmaan tiensä löytäneen 2-3-maalin. Hieman ennen toisen puolikkaan puoltaväliä ACE2 sai vapaapotkun, jonka verkon perukoille tykitti Ville Peräkorpi ensimmäisellä futsal-maalillaan. Valo alkoi tässä vaiheessa päästä peliin hieman paremmin mukaan, mutta vieraiden maalilla loistavan ottelun pelannut Valtteri Kannosto esti käytännössä kaikki Valon kavennusyritykset.

    Ottelun lopullinen sinetti saatiin 31 minuutin kohdalla, kun ACE2:n kulmakuvio hämäsi vastustajan blokkaajan, ja Varjonmaa pääsi tinttaamaan pallon alakulmaan. Tämän jälkeen jokseenkin kyseenalaiset tuomariratkaisut olivat sekoittaa vierasjoukkueen pelin virhetilin täyttyessä, mutta Valon 3-5-kavennus reikäpaidalla jäi lopulta kotijoukkueen viimeiseksi maaliksi, vaikka kaksi kertaa lisämaaleja pääsivätkin kympiltä yrittämään.

    Tärkeällä vierasvoitolla ACE2 säilytti saman kolmen pisteen eron sarjakärkeen. Seuraava peli on jo lauantaina 8.12, kun matka käy Turengin Liikuntahalliin sarjanousija Exoduksen vieraaksi.

     

  • ACE2 kauden avausvoittoon Ohmeroluoman hattutempun siivittämänä 19.11.2018

    ACE2 pääsi avaamaan kauden pistesaldonsa eilen sunnuntaina, kun tappiollisen kotiavauksen jälkeen joukkue matkasi Kauppiin TaPan vieraaksi.

    Ottelun kulku oli alusta asti melko selvää ja ACE2 vei ottelutapahtumia. Loppujen lopuksi lukemiin 1-7 päättyneessä ottelussa ACE2:n sankariksi nousi hattutempun viimeistellyt kapteeni Jalmari Ohmeroluoma. Hänen lisäkseen maalinteossa onnistuivat myös Artturi Kulju, Väinö Lehtonen ja Leo Salmela. Yksi maali merkattiin lopulta TaPa:n omaksi maaliksi.

    ACE2:n pelit jatkuvat perjantaina 23.11., kun TamppiAreenalle vieraaksi saapuu hyvin kautensa aloittanut FC Vihniö.

  • ACE2 vierasvoittoon perjantai-illan trillerissä 17.12.2017

    ACE2:n vierasottelut jatkuivat alustavasta otteluohjelmasta poiketen viikon myöhässä, kun Pirkkahallin parkettiremontti esti pelaamisen edeltävällä viikolla. Perjantai-iltana kauden toinen vieraspeli saatiin kuitenkin pelattua, ja pullisteleville katsomoille saatiinkin vastinetta koko rahan edestä. Vastassa oli tällä kertaa Ilves FS Akatemia.

    Ottelua ei keritty pelata kuin 4 minuuttia, kun ACE:n hyvin pelatusta kulmakuviosta Atte Sipilä pääsi laukomaan vieraat johtoon. Tämän jälkeen ACE:n pallonhallintapeli alkoi rakoilla valitettalla tavalla, ja Ilveksen nopeat vastahyökkäykset olivat vieraille myrkkyä. Ilves onnistui tekemään neljä maalia seitsemän minuutin sisään, ja 12 minuutin kohdalla tilanne olikin yhtäkkiä 4-1. Muutamaa minuuttia myöhemmin Miika Varjonmaa pääsi keskeltä tinttaamaan kavennuksen, maaliin syöttö ensimmäistä peliään ACE2:ssa pelaavalle Niko Virtaselle. Puoliajan lopulla Ilves löysi maalin perukat vielä kerran, ja tauolle siirryttiin kotijoukkueen johdossa 5-2.

    Toisen puolikkaan alkuun sai ACE lisää lunta tupaan, kun Ilves lisäsi johtoaan ensin 6-2:een.  Vieraiden onneksi pian juuri pistesarakkeensa korkannut Virtanen peippasi tyylikkäästi Mika Knuutille tyhjän maalin ja laukoi seuraavassa hetkessä itselleenkin kauden avausosuman. ACE:n orastava kiri tuntui kuitenkin loppuvan ennen kuin kerkesi kunnolla alkaakaan, kun Ilves rokotti jälleen vieraiden merkkausvirheistä. 8-4 tilanteessa varauduttiin jo pelaamaan viidellä miehellä, mutta ACE oli päättänyt lähteä mukanaan täydet pisteet.

    Takaa-ajon käynnisti illan toisella osumallaan Varjonmaa laukauksella ruuhkan takaa. Minuutin sisään myös unelmadebyyttiä pelaava Virtanen tuplasi maalimääränsä ja Roope Jetsu toi ACE:n jo maalin päähän. Tasoitusmaali oli tosiasia, kun Virtanen oman pallonriistonsa jälkeen käynnisti 2vs1-hyökkäyksen, jonka kävi itse viimeistelemässä hattutempun arvoisesti. Lopulta huikean takaa-ajon päätti myös hattutemppunsa sinetöivä Varjonmaa, kun Valtteri Seppälän nopea kulmapotku yllätti nukahtaneen Ilves-puolustuksen. Kotijoukkue haki vielä viidellä pelaajalla maalia, mutta ACE:n taistelu kesti päätössummeriin saakka.

    Voitolla ACE2 nousi sarjataulukossa toiseksi. Seuraava peli pelataan jo sunnuntaina, kun vuoden viimeiseen peliin tulee vastaan PYRY.

  • ACE2 avasi Futsal Kolmosen voitolla 5.11.2017

    TamppiAreena täyttyi futsal-huumasta lauantaina 4.11, kun kaksi kolmesta ACE:n miesten joukkueesta oli tulessa. Voitokkaan ACE1:n ottelun jälkeen pääsi ACE2 vihdoin myös avaamaan futsal-kautensa, kun vastaan asettui viime kaudella 4. divisioonassa vakuuttavaa jälkeä tehnyt ParVi. Tiedossa oli jo vieraiden viime kauden otteista päätellen, että taitava joukkue on vastassa.

    Ottelu alkoikin suhteellisen tasaisissa merkeissä, mutta vieraat pääsivät avaamaan maalinteon viidennellä minuutilla hyvin pelatun vaparikuvion päätteeksi. Tästä ehdittiin jatkaa jo yli ottelun ensimmäisen puolikkaan puolenvälin, kunnes kotijoukkue avasi kauden maalihanat. Tuomo Hentilä löysi määrämittaisella luupilla sivurajapotkusta takatolpalle nousseen Miika Varjonmaan, jonka volley löysi verkkosilmukat.

    Tämän jälkeen pallonhallinta alkoi enemmän siirtyä isännille. Hetkeä myöhemmin hienon syöttökuvion päätteeksi Samuli Ahvenainen pääsi puttaamaan takatolpalta ACE2:lle 2-1 johdon. Jo seuraavalla minuutilla Niklas Salminen hassutti vastapelaajan ja päätti komean yksilösuorituksensa tulisella laukauksella takakulmaan lisäten kotijoukkueelle mukavan taukojohdon.

    Toisella puoliajalla ACE2:n peli alkoi rentoutua ja pelin hallinta siirtyi koko ajan enemmän isännille. Eetu Karpiola lisäsi ensin johtoa yhdellä ja pian läpiajosta Eero Haara jo lukemiksi 5-1. Kulmapotkun jälkitilanteesta Atte Sipilä herkutteli myös komeasti kauden avausmaalinsa lisäten johtoa. Vieraat pääsivät kaventamaan hetkeä myöhemmin, mutta kotijoukkueen maalilla Jouko Kallio piti hyvän tuntuisesta johdosta huolen parilla mahtavalla torjunnalla. Loppunumerot 7-2 viimeisteli Hentilä, joka pääsi testaamaan maalikehikoiden lujuutta pariinkin otteeseen.

    ACE2:lle siis oikein onnistunut ja kauden avausotteluksi hyvä tasapainoinen esitys. Näistä asetelmista on hyvä jatkaa ensi viikonloppuna vieraskentille, kun vastaan asettuu IKU.