Seuraava ottelu

Uutiset

  • Playoff-paikka varmistui voitolla! 17.3.2019

    Lauantaina ACE naiset matkasivat Espooseen, kun vastaan asettui GFT. Ottelun ennakkoasetelma tiedettiin jännittäväksi, kun molemmat halusivat voiton varmistaakseen playoff-paikan. Ottelu alkoi vierasjoukkueen hallinnalla ja ensimmäinen maalikin syntyi jo ajassa 1:26. Oona Jaatinen pääsi etenemään oikeaa laitaa ja löysi keskustasta Sini Lauermaan, joka jatkoi mukaan hyökkäykseen nousseelle Maria Tetrille, joka puolestaan viimeisteli varmasti avausmaalin. ACE jatkoi pallonhallintaa ja GFT sai yksittäisiä hyökkäyksiä, mutta nämä päättyivät usein hyvin puolustaneiden ACE-pelureiden jalkoihin. Seuraavan kerran pallonhallinta tuotti tulosta, kun ajassa 7:23 GFT:n kulmapuolustus nukahti ja Sini Lauermaa pääsi viimeistelemään helposti lukemiksi 0-2. Tästä maalista kului vain minuutti, kun GFT sai kaivaa palloa jälleen omasta maalista. Tällä kertaa Jaatinen syötti ja Lauermaa viimeisteli. Puoliajan edetessä peli pikkuhiljaa tasottui ja GFT pääsi mukaan peliin. ACE kuitenkin lisäsi johtoaan ajassa 10:14, kun Heidi Rannikko pelattiin läpi, mutta GFT-vahti onnistui tämän vielä torjumaan. Rannikko tarjoili kuitenkin irtopallon vielä Jonna Arolla, joka laittoi sen varmasti takanurkkaan ja lukemiksi jo 0-4. Tästä ei kulunut kuitenkaan minuuttiakaan, kun ACE:n huolimaton peliavaaminen tarjosi GFT:lle paikan ja Maiju Hirvonen ei erehtynyt vaan kavensi 1-4:ään. Kotijoukkue selvästi nosti prässiään puoliajan edetessä ja aiheutti näin lisää painetta vierajoukkueen alakerrassa. Puoliaika jatkui kuitenkin varsin tasaisena ja tilanteita nähtiin molemmissa päissä, vaikka erityisiin huipputorjuntoihin ei kummassakaan päässä vielä tässä vaiheessa tarvinnut venyä. Tiia Ropanen napsi GFT:n kaukolaukaukset maalillaan varmasti. Puoliaikalukemat 2-4 syntyivät, kun taukoon oli alle minuutti aikaa. Jälleen ACE:n peliavaus epäonnistui ja GFT pääsi katkoon ylhäällä hyökkäysalueella ja käytti paikan hyväkseen.

    Toinen puoliaika oli pelillisesti hieman erilainen kuin ensimmäinen. GFT:n prässätessä todella korkealta ACE heitti huomattavasti enemmän pitkää palloa ja antoi puolestaan GFT:n avata enemmän lyhyellä. Peli siis aaltoili paljon päästä toiseen. ACE rakensi hyviä hyökkäyksiä, mutta kovin montaa vetoa kohti vierasmaalia ei saatu aikaan. GFT:llä oli kenties toisella puoliajalla paremmat maalintekopaikat erityisesti puoliajan edetessä loppua kohti. Tiia Ropanen maalilla joutui venymään useampaan loistotorjuntaan. Molemmat joukkueet saivat myös vapaapotkut hyviltä paikoilta, mutta puolustuspelaajat olivat oikeilla paikoillaan, eikä niistä näin lisäosumia syntynyt. Puoliajan loppua kohden painopisteen siirttyttyä enemmän ja enemmän vierasjoukkueen päätyyn ACE puolusti enimmäkseen ahkerasti peittäen lähes kaikki laukausyritykset. GFT sai varaallisia paikkoja myös yläalueen riistoista, mutta näissä puolestaan Ropanen oli hereillä tai viimeistely ontui. 3-4 kavennus syntyi ajassa 34:34 kun GFT sai pelattua pallon kulmaan, josta Pirta Hiukka löysi maalin edestä vaapan Daniela Tjederin, joka viimeisteli varmasti. GFT:n hakiessa tasoitusta YV:llä paikkoja avautui Opinmäen suurella kentällä, mutta aina edessä oli joko valkopaita tai Ropanen. Näin pisteet ja varma paikka playoff-peleissä ACE:lle. Kaunista se ei aina ollut, mutta tulos oli tärkeintä.

    Ottelun tilastot

  • Tampereen derbystä kolme pistettä 3.3.2019

    Lauantaina ACE:lla oli tiedossa tiukka taisto sarjaa johtavaa Ilvestä vastaan, kun joukkueet kohtasivat Ilveksen kotikentällä Tesomalla. Ottelu alkoi odotetun tasaisesti ja tilanteita syntyi molemmilla kenttäpuoliskoilla. Alku oli ainakin ACE:n osalta hieman hermostunutta ja täysin hallittuihin hyökkäyksiin ei aivan alussa päästy. Pelin edetessä tämä kuitenki parani huomattavasti ja ACE ajoittain jopa hallitsi peliä. Hallinnasta huolimatta Ilvekselläkin oli omat paikkansa ja ajassa 8:16 Ilves löysi diagonaalisyötöllä takatolpalle vapaaksi unohtuneen Elina Korsumäen, joka siirsi Ilveksen 1-0 johtoon.  Takaa-ajoasema on kuitenkin tullut ACE:lle tutuksi tällä kaudella ja tilanteen jälkeen pistettiin vain uutta vaihdetta silmään. Kauaa ei tarvinnutkaan tasoitusta odottaa, kun jo ajassa 9:31 Sini Lauermaa nosti pallon yli Ilveksen puolustuksen ja Oona Jaatinen tälläsi pallon ylänurkkaan. Saman vaihdon aikana nähtiin toinenkin osuma ajassa 10:40. Tällä kertaa asialla oli Minna Kivelä, joka liikkunu Ilves-maalin edustalle, jonne Oona Jaatinen pelasi pallon hyvän prässin seurauksena. Ensimmäisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla nähtiin myös tilanteita molemmissa päissä, mutta ACE pelasi johtoasemassa järkevästi ja pyrki välttömään vaarallisia tilanteita omassa päässä.

    ACE jatkoi toisella puoliajalla hyvää ja aggressiivistä puolustamista ja pystyi hallitsemaan palloa, vaikka Ilves pyrki nostamaan prässiään. Työnteko palkittiin ajassa 27:45, kun Jaatinen löysi alta Lauermaan, joka eteni vasenta laitaa ja veto laidalta upposi takanurkkaan ja lukemiksi 1-3. Toisella puoliajalla Ilveksen pelissä alkoi näkyä turhautumisen merkkejä ja ACE:n peli puolestaan vapautui entisestään maalien myötä. Lisää nähtiin ajassa 29:53, kun Lauermaa puolestaan tarjosi laitanoston Jaatiselle, joka jatkoi pallon fiksusti takatolpalle, jossa Maria Tetri kiitti ja kuittasi taululle jo 1-4 lukemat. Tässä vaiheessa Ilveksen oli yritettävä kenties rohkeampaa hyökkäyspeliä, joka kuitenkin kostautui,  kun Oona Jaatinen ehti ensimmäisenä  irtopalloon Ilveksen maalin edustalla ja viimeisteli ACE:n viidennen maalin tehden päivän tehot 2+3. Peliä oli pelattu 31:48. Ilves pyrki hyvin pian ottamaan viidennen kenttäpelaajan käyttöön ja pyörittikin YV:llä lähes loppupelin. Harvat tilanteet joita ACE:n maalilla YV:n alussa syntyi Tiia Ropanen hoiti varmasti. Peliä oli enää vajaat kaksi minuuttia jäljellä, kun Ilves sai kavennuksensa. Jonna Kykkänen pelattiin vapaaksi aivan ACE-maalin edustalla ja kavensi loppulukemiksi 2-5. Lauantaina ei varmasti nähty parasta Ilvestä ja ACE puolestaan käytti maalipaikkansa erittäin tehokkaasti parantaen asemiaan neljän parhaan joukossa. Paikka pudotuspeleihin ei kuitenkaan ole vielä varma, joten hyvä peli on pelattava myös kahden viikon päästä GFT:n vieraana. 

    Ottelun tilastot

  • Selvä voitto Riemusta 25.2.2019

    Naiset matkustivat sunnuntai-illaksi Jyväskylään Liikunnan Riemun vieraaksi. Myöhäinen peli alkoikin ACE:n osalta hieman unisesti, kun pallonhallinnasta huolimatta vaarallisille maalintekopaikoille ei tunnuttu pääsevän millään. Tilanteita nähtiinkin molemmissa päissä, kun Riemu kolautti pallon tolppaan ja ACE sai pallon maalinedustalle asti, jossa se pyöri hetken löytämättä tietään kuitenkaan verkkoon asti. Pelin alusta asti pallo viihtyi enimmäkseen Riemun kenttäpuoliskolla ja kotijoukkue tyytyi hetkittäisiin vastahyökkäyksiin. ACE rakensi puoliajan alussa muutaman erittäin hyvän maalintekotilanteen, mutta viimeinen silaus jäi niistä puuttumaan. Riemun pelaajat pääsivät ensimmäisellä puoliajalla jopa kaksi kertaa yksin läpi, mutta niistä ei koitunut ACE:lle takaiskuja. Maaleja saatiin odottaa ensimmäisen puoliajan kahdelle viimeiselle minuutille. Ensin ajassa 18:04 Maria Tetri pääsi etenemään vasenta laitaa ja jätti taakse Sini Lauermaalle, joka pelasi matalan pallon maalile, jossa Oona Jaatinen siirsi lukemiksi 0-1. Pian tämän jälkeen ajassa 18:43 Noora Terho antoi sivurajan Sanna Koskiselle, jonka kova matala pallo maalille otti pienen osuman vastustajan jalkaan ja näin painui ohi ohi Riemu-vahdin ja taukolukemiksi 0-2.

    Toinen puoliaika jatkui vierasjoukkueen hallinnalla ja Riemu joutui usein tyytymään avaamaan peliä pitkillä palloilla, jotka useimmiten päätyivät ACE:n pelaajien haltuun. Toisella puoliajalla maalinteko ei ollut enää yhtä takkuista kun ensimmäisellä puoliajalla. Ajassa 25:48 Tetri ja Lauermaa pelasivat seinäsyötäillä Lauermaan vapaaksi maalin eteen. Ensimmäisen vedon maalivahti torjui, mutta torjunnasta kimmonneen pallon Lauermaa laittoi sisään. Sama kaksikko oli asialla hetkeä myöhemmin, kun ajassa 26:10 Tetri nosti sivurajan laitaan Lauermaalle, joka siirsi pallon ensimmäisellä kosketuksella vastaan tulleen Riemu-vahdin ja lukemiksi jo 0-4. ACE jatkoi painostusta ja seuraavan kerran se tuotti tulosta ajassa 29:00. Anniina Myötyri pääsi vetämään oikealta laidalta ja veto kimposi Riemun omasta pelaajasta maaliin. Loppulukemat 0-6 syntyivät ajassa 31:15 kun Heidi Rannikko kuljetti pallon keskeltä kohti vastustajan maalia ja löysi oikealta laidalta Oona Jaatisen, joka iski pallon verkon perukoille. Tällä voitolla ACE säilytti kolmannen tilansa sarjassa, mutta niin FC Sport kuin MuSa ovat aivan kintereillä. Niinpä viimeisestä kolmesta ottelusta on jokaisesta lähdettävä hakemaan voittoa, jos haluaa pitää pudotuspelipaikan omissa käsissä.

    Ottelun tilastot

  • Voitokas paluu kotikentälle 4.2.2019

    Naiset kohtasivat lauantaina kotona MuSaFutsalin. Ennakkoasetelmat otteluun olivat mielenkiintoiset, sillä joukkueet olivat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla ja tasapisteissä. Molemmat olivat myös kokeneet harmittavat tappiot edellisenä viikonloppuna, joten tässä pelissä tarjolla olevat pisteet olivat sitäkin tärkeämmät. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja kamppailua käytiin enimmäkseen kentän keskialueella. Ajoittain molemmat joukkueet pääsivät käyttämään palloa myös hyökkäysalueella, mutta nämä tilanteet eivät juurikaan maalivahteja työllistäneet. Noin neljän minuutin kohdalla ACE:lle avautui kuitenkin hyvä maalintekopaikka, kun hyvän prässin seurauksena Oona Jaatinen pääsi yrittämään MuSa-vahti Siiri Liljan ohitusta, mutta tämä tilanne päätyi kulmaksi. Tästä ei kauaa, kun ACE:n toisen rikkeen seurauksena MuSa sai vapaapotkun erinomaiselta paikalta, mutta Tiia Ropanen ACE:n maalilla hoiti homman. Kuuden minuutin kohdalla ACE sai toisen hyvän maalintekopaikkansa, kun Sini Lauermaa haastoi vasemmalla laidalla ja tarjoili maalin edustalle Maria Tetrille, jonka veto kuitenkin suuntautui ohi maalin. MuSallekin aukesi muutama kohtalainen paikka tehdä maali, mutta Ropanen oli näissä hyvin mukana. Kahdeksan minuutin kohdalla saatiin vihdoin maalihanat auki, kun kulman jälkeen Tiia Ropanen heitti pitkän avauksen kohti MuSa-maalia, jossa Maria Tetri siirsi pallon ensimmäisellä kosketuksella ohi Liljan. Tässä vaiheessa ottelua oli myös MuSan virhetili jo täynnä ja ottelu näytti olevan enimmäkseen ACE:n hallintaa. MuSa pääsi kyllä hyökkäämään muutamaan otteeseen, mutta ACE:n puolustus toimi erinomaisesti. Noin 12 minuutin kohdalla MuSa otti kuudennen virheen ja ACE pääsi viemään pallon kympille. Sini Lauermaa ampui kympin, mutta Siiri Lilja torjui. Ensimmäisenä irtopallossa oli kuitenkin Tetri, jonka kautta pallo päätyi Oona Jaatiselle, jolla oli helppo työ siirtää pallo lähes tyhjään maaliin. Peli rullasi ACE:n osalta erittäin hyvin, mitä toki auttoi 2-0 johto ja MuSan täynnä oleva virhetili. Pallo pyöri siis enimmäkseen vieraiden päässä ja 16 minuutilla ACE pääsi jälleen kympille. Toistamiseen pallon taakse asettui Lauermaa ja toistamiseen Lilja torjui, mutta tällä kertaa MuSa siivosi pallon pois ennen kuin ACE pääsi kasvattamaan johtoaan. Myöskään MuSa ei onnistunut ohittamaan ACE puolustusta ja  Tiia Ropasta ensimmäisen puoliajan lopulla ja näin tauolle mentiin ACE:n 2-0 johdossa. 

    Toiselle puoliajalle MuSa nosti prässiään ja ACE ei päässyt alkuun hyödyntämään MuSa ryhmityksen selustaan muodostunutta tilaa. Muutaman minuutin pelin jälkeen paine siirtyi toden teolla ACE-päätyyn, mutta puolustus toimi hyvin ja Tiia Ropanen torjui kaiken, mitä kenttäpelaajat eivät ehtineet peittää. MuSa kolisteli tolppiakin, mutta maalia se ei ACE:n onneksi saanut aikaan. Kauaa ei kuitenkaan kestänyt, kun kotijoukkue pääsi taas peliin mukaan. Ottelu jatkui ensimmäisen puoliajan tavoin tasaisena ja molemmat sai tilaisuutensa hyökätä. ACE:n hyökkäyksissä olisi toivonut huolellisempaa viimeistelyä, niin lukemat olisivat voineet olla vieläkin paremmat. MuSan peli vaikutti olevan hyvin vahvasti heidän ykköskenttänsä varassa, kun taas ACE:n molemmat kentät pystyivät vahvaan tekemiseen niin puolustus kuin hyökkäyspäässä.  Epämääräisten virheiden lisäksi seuraava tilastomerkintä tuli ajassa 29:38, kun Lauermaa ja Tetri pelasivat Tetrin läpi vasemmalta laidalta ja tämän veto kolahti takatolpan kautta verkkoon ja lukemiksi 3-0. Tästä ei kuitenkaan kulunut minuuttiakaan, kun MuSan Netta Hannulla näki sivurajaa antaessa maalin etukulman olevan auki. Kova veto otti kosketuksen ACE-pelaajaan ja näin syntyi 3-1 kavennus. Puoliajan lopulla kotijoukkue pääsi muutaman pelaajan toimesta haastamaan Siiri Liljaa, mutta valitettavasti sijoitukset eivät tällä kertaa osuneet. MuSa yritti vielä ottelun lopussa hakea kavennusta viidennellä kenttäpelaajalla, mutta ACE:n AV puolustus toimi erinomaisesti. Näin ACE:lle 3-1 voitto ja erittäin tärkeät kolme pistettä. 

    Joukkueiden parhaina palkittiin Netta Hannulla (MuSa) ja Tiia Ropanen (ACE).

    Tilastot ja kooste

  • Nolla pistettä Torniosta 29.1.2019

    ACE naiset matkasivat lauantaina pitkän matkan Tornioon FTKn vieraaksi. Ensimmäiset vastoinkäymiset kohdattiin Tampereen rautatieasemalla, kun juna saapui yli tunnin myöhässä. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan oltu kovin huolissaan. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että tämä aiheutti myöhästymisen seuraavasta junasta ja näin lopulta paikalle saavuttiin puoli tuntia ennen ottelun alkua. Aloitusvihellystä saatiin lopulta siirrettyä vartilla, vaikka ainakin yksi tuomari oli kovasti tätä vastaan huolimatta siitä, että tämä oli matkan aikana jo kotijoukkueen joukkuuenjohdon kanssa sovittu. Tiedä sitten jäikö tuomaria ärsyttämään viivästyminen vai mistä johtui se, että varsinkin ensimmäisellä puoliajalla jäi huomattava määrä virheitä viheltämättä. Ei sillä, etteikö peli olisi ollut aivan ACEn omissa käsissä varsinkin pelin alussa. Vierasjoukkue loi useamman vaarallisen maalintekopaikan, mutta kun viimeistely ontuu niin se ontuu. FTKn paikat syntyivät lähes poikkeuksetta vastahyökkäyksistä ja ensimmäisellä puoliajalla nähtiin kolme erittäin vaarallista sellaista. Ensimmäisessä tilanteessa ACEn puolustus oli aivan kuutamolla ja FTKlla oli jo täysin varman näköinen maalintekopaikka, kun takatolpalta oltiin puttaamassa palloa tyhjiin. Jostain kuitenkin ilmestyi Maria Tetrin jalka puttauksen eteen ja takaiskulta vältyttiin. Toisessa FTKn paikassa Tiiat (Juntikka ja Ropanen) pääsivät nokikkain ja ainakin kotiyleisölle näytti, että Juntikka avaa maalitilin ottelussa, mutta toisin kävi kun Ropanen venytti jalkansa varmalta näyttäneen maalin eteen. Kolmannesta paikasta FTK ei kuitenkaan erehtynyt. Tiia Juntikka syötti ja Heta Huhtaniska viimeisteli lukemiksi 1-0. Tämäkin tilanne nähtiin vastahyökkäyksen päätteeksi ja pallo putattiin takatolpalta verkon perukoille. ACEn maalipaikat ensimmäisellä puoliajalla noudattivat tiettyä kaavaa. Hyvin rakennettuja hyökkäyksiä ja nopesti pelattuja erikoistilanteita, jotka päättyivät ohi, päin, blokkiin tai FTK onnistui siivoamaan pallot ennen kuin ACE pääsi ne viimeistelemään. ACE koki takaiskuja myös kovaa pelaavien vastustajien käsittelyssä. Ensimmäisellä puoliajalla vääntyi yksi polvi ja yksi nilkka. Kapealla ringillä pohjoisessa ollut joukkue kuitenkin paikkasi vaivat puoliajalla ja puri hammasta loppupelin ajan.

    Toinen puoliaika alkoi hyvin, kun tasoitus nähtiin alle minuutin sisään. Vapaapotkussa FTK puolusti todella alhaalta, mikä avasi ACElle tilaa vedolle hyvältä etäisyydeltä. Minna Kivelä syötti Maria Tetrille vasempaan laitaan, josta Tetri iski pallon etukulmasta sisään. Toinen puoliaika muuten oli ACElta hieman heikompaa peliä kun ensimmäinen. ACEn huolimattomasta pelaamisesta aukesi FTKlle enemmän paikkoja, mutta Tiia Ropanen piti joukkuettaan pystyssä. Maalipaikat menivät kuitenkin joukkueiden kesken lähes tasan ja ACElla oli kaikki mahdollisuudet hoitaa ottelu omiin nimiin. Tällä kertaa ei kuitenkaan maalinteko maistunut ja FTKn yksi maalipaikka enemmän ratkaisi ottelun. FTK sai vaparin aivan maalivahdinalueen rajalta ja pallo iskettiin varmasti oikeaan ylänurkkaan ja loppulukemiksi 2-1. ACEn viimeisten minuuttien YV oli tehotonta eikä näin päästy viemään ottelua jatkoajalle seitsemättä kertaa.

    Tilastot

  • Jälleen yksi jatkoaikavoitto 21.1.2019

    ACE naiset saivat sunnuntaina vieraita Jyväskylästä, kun Tamppi Areenalle saapui Kampuksen Dynamo. ACE:lla oli takana jatkoaikatappio Vaasasta, kun taas KaDy oli pitkästä aikaa ottanut 3 pisteen voiton, kun se kaatoi kotonaan Ylöjärven Ilveksen. Ottelu alkoi tasaisella väännöllä, kun pallo oli vuoroin molemmilla joukkueilla. Ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin kuitenkin ACE:n maalilla, kun KaDy-pelaajan laukaus kolahti tolppaan, josta ACE:n onneksi se kuitenkin jatkoi matkaa yli sivurajan. KaDy puolusti omaa maalinedustaansa erittäin tiivisti ja hyökkäsi vastaan aina kun siihen tuli mahdollisuus. ACE sai tästä huolimatta kuitenkin luotua muutaman erittäin hyvän maalintekopaikan, mutta viimeistelyssä ei ensimmäisellä puoliajalla onnistuttu. 

    Toinen puoliaika alkoi ACE:n kannalta pahimmalla mahdollisella tavalla kun pallo jouduttiin kaivamaan omasta maalista vain viisi sekuntia aloitusvihellyksestä. ACE:n puolustuksessa tapahtui merkkausvirhe ja KaDy rokotti siitä tehokkasti ja siirtyi 0-1 johtoon. Tämän jälkeen ACE otti kuitenkin päättäväisesti pallonhallinnan itselleen ja pallo pyörikin enimmäkseen KaDyn kenttäpuoliskolla, vaikka todellista uhkaa vierasmaalille ei saatukaan luotua. Toisen puoliajan edetessä tilanteita syntyi enemmän ja enemmän, mutta valitettavasti useampi yritys pysähtyi joko vieraiden puolustusmuuriin tai suuntautui liiaksi päin maalivahtia. Ajassa 27:30 nähtiin kuitenkin erikoinen tasoitus, kun ACE nosti kulmapotkun maalille, jossa Oona Jaatinen jatkoi pallon päällä eteenpäin ja Minna Kivelä käytännössä käveli pallon maaliin asti. Myös maalin jälkeen ACE jatkoi hallintaa ja KaDy pääsi vain satunnaisesti iskemään vastaan. KaDy kuitenkin käytti maalipaikkansa erittäin tehokkasti, sillä ajassa 34:06 KaDy meni jälleen johtoon viimeistellen yhden harvoista hyökkäyksistään. Kauaa ei kuitenkaan ACE:n tarvinut olla takaa-ajoasemassa, sillä jo ajassa 34:28 syntyi 2-2 tasoitus. Jonna Aro ja Heidi Rannikko pelasivat seinäsyötön kentän vasemmalla puolen ja Heidi Rannikko sijoitti etukulmasta sisään uransa ensimmäisen liigamaalin. Varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla ACE:lla oli muutamakin herkullinen maalintekopaikka, mutta tällä kertaa ei edes onni ollut mukana näissä tilanteissa ja näin siirryttiin jälleen jatko-otteluun. Jatko-ottelu näytti hyvin paljon samalta kuin ottelun toinen puoliaika ja ajassa 43:42 nähtiin ratkaisu, kun Maria Tetri sai tilaa edetä oikealla laidalla ja tarjoili maalin edustalle vapaaksi jääneelle Oona Jaatiselle, joka nosti pallon yli KaDy-vahdin ja näin ACE:lle jatkoaikavoiton lukemin 3-2.

    Tilastot ja kooste

  • Tärkeä piste mukaan Vaasasta 14.1.2019

    ACE naiset käväisivät lauantaina FC Sportin vieraana Vaasassa, missä tiedossa oli tiukka kamppailu, sillä Sportin kanssa on totuttu tasaisiin taistoihin. Pelin alku sujuikin melko tasaisissa merkeissä, vaikka ACE:n huolimattomien syöttöjen takia Sport sai liian helposti pallonhallinnan. Ensimmäisen puoliajan alussa Sport ehtikin kolautella jo tolppien ja 1-0 lukemat olivat totta ajassa 8:09 kun vahvan laitapelaamisen jälkeen pallo otti kimmokkeen juuri ennen ACE-maalia ja meni näin ohi Tiia Ropasen. ACE ei tästä kuitenkaan lannistunut vaan sai ajoittain luotua hyviäkin tilanteita Sport-maalilla, mutta aivan parhaimpaansa ei ACE kyennyt ensimmäisellä puoliajalla osoittamaan, mutta ei myöskään päästänyt Sportia enää vaarallisille paikoille ja näin tauolle mentiin 1-0 lukemissa. 

    Puoliajalla kopissa oli selvät sävelet, vaikka valmentajaa ei Vaasassa mukana ollutkaan. Pelaajat kyllä tiesivät, että omaa peliä oli parannettava, jos tämä ottelu vielä haluttiin voittaa. Kauaa ei toista puoliaikaa ehdittykään pelata, kun ajassa 20:48 Maria Tetri pelasi itsensä vastustajasta ohi ja tuikkasin kärkkärillä ohi Sport-vahdin ja tasoitti pelin. Tasaisissa merkeissä väännettiin tämän jälkeen muutama minuutti kunnes koitti ACE:n kannalta synkkä hetki. Ensin ajassa 24:31 Sport rokotti vastahyökkäyksestä ja puttasin takatolpalta pallon tyhjiin ja vain reilun minuutin päästä ajassa 25:52 Sport näytti mallia pivot pelaamisesta kun ACE puolustus hieman nukkuin ja Sport laittoi lukemiksi jo 3-1. ACE penkillä tajuttiin, että nyt oli tehtävä jotain, kun maalipaikoilla ei ollu juuri juhlittu ja maaleja olisi nyt tehtävä. Kentällisiin tehtiin nopeat muutokset ja prässiä lähdettiin nostamaan entisestään. Tämä ei kuitenkaan tuonut lisäosamia ACE:lle vaan ajassa 34:38 Sport kasvatti johtoa entisestään. 4-1 osuma näki päivän valon kun Sportin Tiialeena Hakala pelattiin vapaaksi aivan maalin edustalla eikä hän erehtynyt sijoituksessaan. Kolme maalia alkoi tuntua lähes mahdottomalta, kun peliä oli enää 5 minuuttia jäljellä, mutta ACE otti vielä viimeisen keinon käyttöönsä. Reikäpaita puettiin päälle ja palloa alettiin liikutella Sportin puoliskolla viidellä kenttäpelaajalla. Pallo liikkuikin hyvin, mutta Sport tuntui puolustavan tiiviistä eikä välejä maalille tahtonut löytyä. Pelikellossa oli enää kaksi minuuttia aikaa jäljellä kun ajassa 38:09 Sini Lauermaa näki Maria Tetri liikkeen takatolpalle ja pelasin kovan pallon läpi Sport puolustuksen ja Tetri iski sieltä 4-2 kavennuksen. Peliä oli alle kaksi minuuttia jäljellä ja vielä olisi kaksi maalia puristettava. ACE jatkoi ahnasta prässiään ja yritti pakottaa palloa yli Sport pelaajista, jotta päästäisiin taas pyörittämään ylivoimaa. Tässä onnistuttiinkin tehokkaasti ja YV-pyöri. Ajassa 39:04 Minna Kivelä löysi samalta laidalta jälleen Maria Tetrin, joka iski päivän kolmannen maalinsa etukulmasta sisään. Vajaa minuuttia peliä jäljellä ja Sportin aloitus. Sport onnistui pitämään palloa, niin että ACE ei saanut reikäpaitaa enää kentälle. Prässi oli kuitenkin korkealla ja se näytti toimivan. Tetri katkoi syötön ylhäällä hyökkäysalueella ja veti kohti maalia, mutta Sport-vahti torjui tämän vedon. Karoilla oli kuitenkin ensimmäisenä Oona Jaatinen ja kun kello näytti 39:58 Oona ei erehtynyt vaan tasoitti pelin 4-4. Tätä iloittiin ACE-penkillä kuin suurtakin voittoa, sillä niin mahdottomalta tilanne tuntui vielä kaksi minuuttia aikaisemmin. Näin päästiin pelaamaan jatko-ottelua.

    Jatko-ottelu jatkui pelin tavoin ja ACE oli valmis ottamaan YV:n käyttöön jo 4-4 tilanteessa, kun vain yläalueen erikoistilanne olisi tarjoutunut. Tällaista ei kuitenkaan tullut vaan Sport veti ensin pallon tolppaan ja sitten ajassa 43:48 jälleen takatolpalta pallo maaliin ja lukemiksi 5-4. ACE otti vielä viimeiseksi minuutiksi YV:n käyttöön ja aivan viimeisillä sekunneilla pallo pyöri vaarallisesti Sport maaliin edustalla, mutta ACE:n harmiksi Sport-puolustus ehti siivoamaan sen ensin. Näin Sportille ansaitusti kaksi pistettä ja ACE sai taistellen mukaansa erittäin arvokkaan pisteen, jolla sarjataulukossa Sport pysyy vielä kahden pisteen päässä ja MuSaankin saatiin piste eroa, eikä edelle oleva GFT ole kuin pisteen päässä. Vaasassa ei nähty kauden parasta peliä vierasjoukkueelta, mutta pystyttiin näyttämään, että pisteitä noin vain viedä. Tappiosta otetaan taas opiksi ja parannetaan tekemistä seuraaviin peleihin. 

    Ottelun tilastot

  • Kevätkausi alkuun selvällä voitolla 6.1.2019

    ACE naiset kohtasivat kevätkauden ensimmäisessä ottelussa Team Vanpan ja heti ottelun alusta pelin luonne kävi selväksi. ACE hallitsi palloa ja Vanpa pyrki iskemään nopeasti vastaan. Vanpa toki myös prässäsi korkealta, mutta ACE pääsi useaan otteeseen pelaamaan ohi tämän prässin ja hyökkäyksiin. Hyökkäykset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta ennen ensimmäisen puoliajan puoliväliä. Ensimmäinen maali nähtiin ajassa 8:40 kun ACE pääsi keskialueen katkoon ja Maria Tetri pelasi seinäsyötön Oona Jaatisen kanssa ja sai itselleen tilaa edetä keskeltä ja viimeisteli tyylikkäästi pallon alanurkkaan. Vanpan vastahyökkäysten viimeiset syötöt eivät ensimmäisellä puoliajalla tuntuneet löytävän kohdetta tai Tiia Ropanen ACE:n maalilla pääsi siivoamaan pallot suhteellisen helposti. Ajoittain toki Vanpakin pääsi hallitsemaan palloa, mutta enimmäkseen hallinta oli vaaratonta ACE:n näkökulmasta. ACE:n toista maalia jouduttiin kuitenkin odottamaan aina aikaan 16:29. Tällä kertaa asialla oli jälleen sama kaksikko. ACE katkoi Vanpan maaliheiton hieman puolikentän alapuolella ja katko pelattiin keskelle Maria Tetrille. Tetri jatkoi pallon laitaan Oona Jaatiselle, jokalöysi keskeltä taas Tetrin ja pallo jälleen varmasti ohi Vanpa-vahdin. Tästä ei kauaa kulunut, kun Tetri kolautti pallon myös tolppaan, mutta tällä kertaa kolmas maali sai vielä odottaa. Puoliajalle mentiin siis ACE:n 2-0 johdossa. 

    Toinen puoliaika alkoi samalla ACE:n hallinnalla mihin ensimmäinen päättyi. Peliä ehti kulua alle puolitoista minuuttia kun ACE siirtyi jo 3-0 johtoon. Oona Jaatinen pääsi haastoon oikella laidalla ja löysi maalin edestä Sini Lauermaan, joka viimeisteli maalin takanurkkaan. Puoliajan aivan alussa ACE:lla oli ainakin kolme hyvää maalintekopaikka, joista ei kuitenkaan tällä kertaa saatu lisäosumia. 4-0 osumaa ei kuitenkaan tarvinnut odottaa kuin muutama minuutti. Oona Jaatinen pääsi haastamaan Vanpa-vahdin, joka kuitenkin torjui tämän yrityksen. Irtopallossa oli kuitenkin ensimmäisenä Sini Lauermaa, joka pääsi siirtämään pallon lähes tyhjään maaliin. Toisen puoliajan aikana ACE:lle tarjoutui vielä paikkoja lisäosumiin, mutta laukaukset suuntautuivat joko ohi tai päin vastustajan maalivahtia. Vanpakin pääsi muutamaan otteeseen yrittämään maalia, mutta heidänkin vedot suuntautuivat enimmäkseen ohi tai yli maalin. Puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla ei siten lisämaaleja nähty normikentällisin. Vanpa yritti kuitenkin vielä kavennusta lentävällä maalivahdilla, mutta tällä kertaa maaliverkko heilui vain Vanpan päässä ensin Anne Riekin toimesta ja kymmenen sekuntia ennen päätösvihellystä Maria Tetri viimeisteli hattutemppunsa. 

    Tilastot ja kooste

  • ACE jatkoon Cupissa 4.1.2019

    ACE naiset voittivat torstai-iltana FTK:n 1-0 ja jatkavat näin Jyväskylässä helmikuussa järjestettävään Final Four turnaukseen. Final Four ensimmäinen vastustaja selviää 9.1. järjestettävässä arvonnassa. Vaihtoehdot ovat Ilves FS sekä voittajat ottelupareista YIlves –  GFT ja GFT/QuBa – MuSa.

    Ottelun kooste:

  • Joulutauolle sarjakolmosena 16.12.2018

    Naisten syyskausi päättyi lauantaina vierasotteluun Ylöjärven Ilvestä vastaan. Tämän lisäksi sunnuntaina pelattiin Cup-ottelu ACE-MuSa, joka näiden joukkueiden osalta oli merkityksetön, koska molemmat olivat liigasijoituksensa perusteella varmistaneet paikkansa PlayOffs kierroksella. Lauantain ottelu alkoi ensimmäisen puoliajan osalta enimmäkseen ACE:n hallinnalla ja YIlves pääsi lähinnä yksittäisiin vastahyökkäyksiin. Nämä vastahyökkäykset hoitui kuitenkin varmasti ACE-maalilla Tiia Ropasen toimesta. Kauaa ei tarvinut odottaa, että ACE pääsi iskemään johto-osuman. Pelin kolmannella minuutilla hyvän prässin seurauksena pallo päätyi Anne Riekille, joka eteni kohti maalia ja yritti tavoittaa maalille liikkuneen Oona Jaatisen, mutta pallo kimposikin YIlveksen pelaajasta maaliin asti. Ensimmäinen puoliaika tarjosi muutaman läpiajon tai puolittaisen sellaisen molemmissa päissä, mutta näistä ei lisämaaleja onnistuttu tekemään. YIlveksen paras paikka taisi kolahtaa tolppaan. 

    Toisella puoliajalla ACE ei enää kyennyt hallitsemaan peliä yhtä hyvin kuin ensimmäisellä, mutta tästä huolimatta maalipaikkoja syntyi edelleen riittävä määrä. Näistä paikoista ei kuitenkaan saatu palloa maaliin osittain hyvin torjuneen Saara Viitasen ansiosta. Myös YIlvekselle tuli enemmän hyviä maalitekopaikkoja, mutta Tiia Ropanen jatkoi erinomaisia otteitaan myös toisella puoliajalla. Noin viisi minuuttia ennen peliajan päättymistä YIlves lähti hakemaan tasoitusta nostamalla maalivahtinsa yli puolen kentän. Muutaman minuutin YV pyöritys toikin tasoituksen, kun ACE-pelaajasta kimmonnut pallo tippui suoraan YIlveksen jalkoihin ja Elisa Ilottu onnistui vedossa erinomaisesti ja lukemiksi 1-1. ACE ei onnistunut hyvästä yrityksestä huolimatta tekemään voittomaalia ennen päätössummeria ja näin siirryttiin jatko-ottelun. Ratkaisu syntyi kun jatko-ottelua oli pelattu vain minuutti. ACE pelasi korkealta saadun sivurajan Minna Kivelän kautta Sini Lauermaalle, joka pelasi kovan matalan pallon maalille, jonne Oona Jaatinen oli oikea-aikaisesti liikkunut. Oonan maski peitti YIlves-vahdin näkyvyyden ja pallo upposi suoraan alanurkkaan. YIlves yritti vielä hakea tasoitusta YV:llä, mutta tuloksetta ja näin ACE:lle kaksi pistettä jatko-otteluvoittolla lukemin 1-2. 

    Tilastot

     

    Sunnuntain ottelu MuSaa vastaan antoi mahdollisuuden hioa peliä kevätkautta varten. Ottelussa nähtiin myös ACE:n maalilla debyyttiottelunsa pelannut Heini Lehtipuu. Sunnuntain ottelu alkoi myös ACE:n osalta hyvällä pallonhallinnalla, vaikka alussa ei kovin vaarallisille maalintekopaikoille päästykään. Pallo liikkui kuitenkin hyvin pelaajalta toiselle ja vastustaja joutui puolustamaan huomattavasti enemmän kuin kotijoukkue. Ottelun ensimmäisen maalin iski kuitenkin MuSa yhdeksännellä peliminuutilla. Netta Hannulla pääsi katkaisemaan ACE:n poikittaissyötön ja eteni vahvasti kohti maalia ja iski pallon takanurkkaan. Tämän jälkeen ACE:n prässi jatkui hyvänä eikä MuSa juuri päässyt hallituilla hyökkäyksillä uhkamaan ACE:n maalia. Prässi tuotti ACE:lle myös muutamia hyviä maalintekopaikkoja, mutta tälläkään kertaa viimeistelyssä ei onnistuttu. MuSa pääsi pariin vaaralliseen vastahyökkäykseen, mutta Heini Lehtipuu ACE-maalilla hoiti nämä tilanteet hyvin. 

    Toiselle puoliajalle ACE teki hieman muutoksia kokoonpanoonsa ja vaikutti siltä, että MuSa nosti hieman prässinsä tasoa, joka taas vaikutti osaalta ACE:n peliavaukseen. Pallonhallinta tasoittui huomattavasti joukkueiden välillä ja ajoittain MuSa jopa hallitsi peliä. ACE onnistui kuitenkin luomaan yksittäisiä maalintekopaikkoja ja kun toista puoliaikaa oli pelattu neljä minuuttia saatiin aikaan myös tasoitusosuma. Tilanne lähti MuSan kulmasta, jonka Emilia Keski-Korpela katkoi ja pallo päätyi suoraan Sini Lauermaan jalkaan. Sini eteni vahvasti omalta kenttäpuoliskolta aina MuSa-maalille saakka ja siirsi pallon viime hetkellä hyökkäyksessä mukana olleelle Oona Jaatiselle, joka pääsi viimeistelemään pallon tyhjään maaliin ja lukemiksi 1-1. Ottelui jatkui enimmäkseen keskialueen kamppailuna, vaikka molemmat joukkueet saivat yksittäisiä maalintekojapaikkoja näissä pidemmän korren veivät maalivahdit molemmissa päissä. MuSan johto-osuma 1-2 syntyi keskialueen syötönkatkosta, jonka jälkeen MuSa:n Jenna Oksanen eteni vahvasti laitaa pitkin ja laittoi pallon tarkasti takanurkkaan. Tämän jälkeen Heini ACE-maalilla joutui venymään vielä muutamaan hyvään torjuntaan kun taas ACE:n yritykset MuSa:n maalilla päätyivät enimmäkseen ohi maalin. Viiden viimeisen minuutin ajan ACE yritti hakea tasoituista vielä viidennellä kenttäpelaajalla, mutta tällä kertaa tulos jäi kauas odotetusta ja näin MuSa vei Cup-ottelun nimiinsä lukemin 1-2. 

    Tilastot ja kooste