ACE on päässyt kautta 2020 koskevaan sopimukseen hienon debyyttikauden futsalin puolella pelanneen Oskari Aunulan kanssa. Samoin joukkueeseen liittyy niin ikään futsalissa jo useampana vuotena Estudiantesia tyylikkäästi edustanut Arttu Hentula.

Mukana myös tuoreet päävalmentaja Tommi Kaipaisen kommentit joukkueen muuttuvista harjoitusjärjestelyistä johtuen koronavirustilanteesta aiheutuneiden rajoitusten purkamisesta.

Monipuolinen pelimies Seinäjoelta

Oskari Aunula (vasemmalla) siirtyy Estudiantesiin SJK:sta.

ACE:n rosteriin siirtyy kesäksi kaksi pelaajaa, jotka molemmat ovat jo edustaneet seuraa futsalin puolella. Toinen heistä on SJK:sta Tampereelle siirtyvä Oskari Aunula. Kulunut kausi parketeilla oli Aunulalle niin ikään ensimmäinen ACE:n paidassa, ja 13 otteluun syntyikin upeat 10 maalia ja 9 maalisyöttöä. Aunula odottaa viheriöille pääsemistä malttamattomana, sillä aiemmin leikattu polvi ja varusmiespalvelus ovat estäneet aktiivipelaamisen.

Hyvillä mielillä pelaamaan futista oikein kilpailullisesti pienen tauon jälkeen! Futsaltouhu oli tosi mukavaa ja äijät oli hyvällä asenteella hommassa mukana. Odotukset kauteen on ensinnäkin ja oikeastaan se, että päästään vihdoin edes pelaamaan. – Aunula

Aunulan kokemus pelikentiltä on jo hyvin kattava: SJK:n lisäksi mies on edustanut myös SJK-junioreita, Kauhavan Kanuunoita ja TP-Seinäjoki 55:sta. Vyölle on tullut otteluita niin B-junioreiden SM-sarjasta kuin Suomen Cupistakin. Mieluisin pelipaikka löytyy keskikentältä, mutta homma toimii myös erilaisissa puolustavissa rooleissa.

Aunulan Oskari on siinä mielessä erikoinen lisäys joukkueeseen, etten ole näinä aikoina saanut vielä tilaisuutta nähdä häneltä treenejä tai ainoatakaan peliä. Joka tapauksessa hän on hyvin odotettu vahvistus, sillä talven aikana kantautui tietoja, että hän saattaisi meidän mukaan tulevalle kaudelle liittyä ja mukava oli saada varmistus tähän huhtikuun aikana. Hänen pelaajataustansa sekä futsalkentiltä kuullun palautteen ja tehopisteiden myötä tässä uskaltaa siis Oskaria vahvistukseksi kuvailla. Pelaajan kanssa käytyjen keskustelujen perusteella monipuolinen pelimies on kyseessä, ja mahdollisesti tässä kohdin kaavailtuna Oskari tulee vahvistamaan keskikenttäämme. – Kaipainen

Paimion lahja maailmalle

Arttu Hentula vaihtaa kesämaisemaa Turusta Tampereelle.

Arttu Hentula siirtyy ACE:n vahvuuteen Peimari Unitedista. Seuran toiminta on kuitenkin tullut hyvin tutuksi jo futsalin puolelta. Viime kaudellakin Hentula harjoitteli joukkueen mukana alkukevään, mutta siirtyminen oli vielä kesäksi Turkuun. Tälle kaudelle paimiolainen puolustaja pukee päällensä saman paidan kuin talvella. Harjoittelu on muun joukkueen mukaisesti tosin ollut vähän tavallisuudesta poikkeavaa.

Tuntuu hyvältä päästä pelaamaan tähän joukkueeseen tänä kesänä. Uskon, että tekemiseen löytyy yhteinen sävel melko nopeasti, koska suurin osa pelaajista on tuttuja futsalin puolelta.
Harjoittelu nyt karanteeniaikana on ollut aika fysiikkapainotteista: lenkkeilyä, portaita, yms. ja tottakai golfia. Pallon kanssa käynyt treenaamassa vain muutaman kerran. ”Kovasta” harjoittelusta huolimatta paikat ovat pysyneet terveenä.

Talvikausilta Hentula on tullut ACElaisille tutuksi pelirohkeana taiturina, joka vaatii niin itseltään kuin tarvittaessa joukkueeltaan. Sama sävel on havaittavissa miehen kommenteista tulevaa kautta koskien.

Tavoitteita kaudelle on pysyä terveenä, pelata ehjä kausi ja tottakai murtautua ACE:n kivenkovaan avauskokoonpanon puolustuslinjaan. Joukkueelta odotan kauden alkaessa voittamista ja työntekoa kentän puolella. Osan pelaajista tuntien uskon, että kyseessä on kuitenkin yksi sarjan kovakuntoisimmista joukkueista tällä kaudella.

Artun liittyminen joukkueeseen on iloinen ja odottamaton yllätys. Hän on itselleni ja suurelle osalle joukkueesta tuttu pelaaja futsalin puolelta. Hän on hyvin monipuolinen pelaaja, josta on vaikea selkeitä heikkouksia löytää. Voisin tarttua tällä kertaa itse asiassa mentaalipuoleen. Arttu on tällainen ”voittajatyyppi”, joka vaatii itseltään ja muilta. Kentällä näihin vahvoihin mentaalipuolen ominaisuuksiin liittyy uskallus pelata ja uskallus ratkaista. Tältä mentaalipuolelta odotan, että Arttu tuo tietynlaista ”nälkää” lisää mukaan ryhmään ensi kaudella. Hän tulee pelaamaan meillä alakerran pelipaikkoja eli topparia, laitapakkia ja keskikentän pohjaa, mutta tarkemmin roolitusta pääsee pohtimaan sitten, kun saadaan treenejä alle. – Kaipainen

Joukkueen tilanteesta ja harjoittelun jatkumisesta

ACE:n joukkueen rakennus tulevalle kaudelle alkaa olla paketissa. Päävalmentaja Kaipainen on ollut erittäin tyytyväinen joukkueen sopimustilanteeseen ja kommentoi asiaa seuraavasti:

Meillä alkaa olla joukkue jotakuinkin kasassa, mutta joitain jatkosopimuksia vielä mahdollisesti kirjoitellaan. Hankinnat on tämän hetken tiedon mukaan tässä. Jos jotenkin summaa off-seasonia pelaajaliikenteen osalta, niin joukkueessa on hyvää pysyvyyttä viime kausien rungon osalta ja on myös saatu hyviä vahvistuksia, joiden ansiosta joukkueessa on edellisiin kausiin verrattuna enemmän syvyyttä, mutta myös enemmän kilpailua. Rosterin puolesta voidaan siis tosi luottavaisella mielellä lähteä kautta kohti ja ehkä enemmän otankin haastetta itselleni ja valmennusryhmälle siitä, että saadaan ideat kommunikoitua tehokkaasti pelaajistolle, ja saadaan näitä toteutettua peleissä. Sillä lopultahan meidän onnistumisen mittari on se, mitä kentällä peleissä näkyy.

Suomen hallitus linjasi 4.5. tiedotustilaisuudessaan, että koronavirustilanteesta aiheutuneita rajoituksia aletaan asteittaisesti purkamaan. Urheiluseurojen kannalta tämä tarkoittaa asteittaista palautumista yhteisharjoitteluun edelleen tietyin rajoituksin. Kaipainen kommentoi myös, miten muuttuva tilanne vaikuttaa joukkueen arkeen.

Uusien koronarajoitusten puitteissa joukkue käynnistää pienryhmäharjoittelua mahdollisuuksien mukaan jo tällä viikolla. Tämä tietysti haastaa valmentajaa suunnittelemaan treenejä näiden reunaehtojen mukaan, mutta tämä otetaan nimenomaan haasteena ja näillä mennään. Tavoitteena näissäkin olosuhteissa on järjestää mahdollisimman laadukasta arkea pelaajille. Pienryhmäharjoittelua täydennetään yhä omatoimisilla harjoitteilla sekä taktiikkapalavereilla, ja tavoite on olla mahdollisimman valmiina, kun kausi suurella todennäköisyydellä kesäkuun puolella käynnistyy.