Futsalpiireissä ACE:lla on maine tiiviisti puolustavana ja vahvana erikoistilannejoukkueena. Tällä kertaa maine piti myös paikkansa, kun ACE haki 0-3 vierasvoiton paikallisvastustaja Loiskeen kustannuksella. Kaksi maaleista syntyi erikoistilanteista ja kolmas iskettiin tyhjiin Loiskeen hakiessa kavennusta nostamalla maalivahdin ylös.

Avausjaksolla ACE oli hieman vaikeuksissa pelin avaamisen kanssa Hakkarin kapealla parketilla. Tämä johti lukuisiin pallonmenetyksiin, joista kotijoukkue pääsi yrittämään maalintekoa. Uhrautuva puolustus ja maalilla vakuuttavasti esiintynyt Juuso Auvinen venyivät kuitenkin pallojen tielle ja muutaman paikan Loiske tuhri heikkoon viimeistelyyn. ACE pääsi rankaisemaan kulmapotkusta ajassa 5:26, kun Niklas Salmisen takatolpalle suuntautunut laukaus kimposi Loiske-puolustajan jalasta maaliin.

Maalin jälkeenkin Loiske hallitsi hieman pallollista peliä, mutta ACE pääsi vaarallisiin vastaiskuihin. Lähimpänä maalintekoa oli Antti Peltola, jonka tsippiyrityksen kotijoukkueen maalivahti Marko Virtanen torjui vaivoin ja jatkolaukaus osui tolppaan. Lisäksi Juho Jumisko aiheutti jälleen nopeudellaan ongelmia vastustajan puolustukselle, mutta tauolle mentiin 0-1 lukemissa.

Toisen jakson alussa Loiske pääsi vielä pariin kertaan vaarallisille paikoille ennen kuin ajassa 22:59 syntyi helpottava 0-2 maali. Fredrik Kuokkanen ja Mikael Tammisto toistivat samaa sivurajakuviota, kunnes neljännellä kerralla pallo löysi tiensä maalin edustalle, josta Jumisko pääsi tuikkaamaan pallon maaliin. Maalin jälkeen ACE sai ottelua paremmin kontrolliin ja isompaa hätää ei enää sen jälkeen ollut.

Loiske alkoi kartuttaa virhetiliään ja myös Hakkarin yleisö keräsi lisää kierroksia samaa tahtia. Kotijoukkueen kuudes virhe syntyi jo jakson puolivälissä, mutta 10 metristä ei vielä lopullista ratkaisua saatu. Tämän jälkeen tuomarien vihellykset kääntyivät toisinpäin ja toista kertaa kympiltä ei päästy yrittämään.

Jakson puolivälin jälkeen Loiske nosti ajoittain maalivahti Virtasen mukaan hyökkäysalueelle pyörittämään peliä viidellä, mutta vaarallisille paikoille se ei päässyt. Reilu kolme minuuttia ennen loppua Joona Neuvonen katkaisi poikittaissyötön ja sijoitti pallon tyhjään maaliin. Maalin jälkeen loppuminuutit Loiske pyöritti viidellä tuloksetta, joten ACE otti tärkeät avauspisteet 0-3 lukemin.

ACE:n parhaana palkittu nollapelin pelannut Auvinen oli tyytyväinen joukkueen esitykseen ja omaan peliinsä:

”Peli oli alusta asti aika hyvin hallussa, pystyttiin hallitsemaan peliä, vaikka ei ihan hirveästi pallossa oltu. Käytettiin tarpeeksi hyvin omat maalipaikat ja Loiske ei käyttänyt hyviäkään paikkoja.”

”Oma peli tuntui hyvältä, vaikka varsinkin avaaminen oli hakemista pitkän tauon jälkeen. Maalin olisi voinut tehdä lopussa tyhjiin, mutta se jäi odottamaan seuraavaan peliin.”

ACE:n pelit jatkuvat lauantaina 27.10. klo 17.30 kotiottelulla sarjanousija Riverballia vastaan. Joensuulaiset ovat sarjataulukossa tasapisteissä teekkareiden kanssa, joten tärkeitä pisteitä on jälleen jaossa. Tervetuloa kannustamaan Tamppi Areenalle!