ACE:n miesten ykkösjoukkueen valmistautuminen kauteen 2021 jatkui jälleen kahdella harjoitusottelulla. Viikko sitten joukkue kohtasi jo tuttuun tapaan pitkään harjoitelleen Tampere Unitedin ja kuluneena viikonloppuna ACE mitteli Nokian Palloseuraa vastaan. Otteluista lopputuloksina oli kuitenkin Estudiantesin kannalta ikävät 0-2- ja 3-4-tappiot.
Helmikuun viimeisenä viikonloppuna saatiin pitkästä aikaa nauttia auringonpaisteesta ja se oli myös molempien joukkueiden mieleen. Lauantaina 27.2. TamU ja ACE ottivat yhteen jo kolmannen kerran tällä harjoituskaudella. Peliolosuhteet olivat muuttuneet sydäntalvesta myös huomattavasti jalkapallolle inhimillisemmiksi, mikä teki pelaamisesta molemmille mielekkäämpää.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä, ja jostain syystä myös melko aggressiivista pelaamista. Tilanteisiin tultiin kovaa ja välillä kopisikin varsinkin TamU:n toimesta, mikä harjoitusottelulle oli varsin kyseenalaista. Parhaat maalintekopaikat menivät niukasti Unitedille, ja kerran TamU onnistui myös maalinteossa Panu Väliahon osuessa nopeasta vastaiskusta. ACE:n paras maalipaikka tuli oikealta laidalta, kun uusi hankinta Taavi Abruquah leikkasi keskelle lähellä kuudentoista rajaa ja pelasi paikan Lassi Setälälle, jonka alakulmaan suuntautuneen laukauksen TamU:n maalivahti vain vaivoin torjui.
Toisella puoliajalla ACE muutti ryhmitystä hieman ja pääsikin paremmin TamU:n korkean prässin alta pois. Vaarallisilla maalipaikoilla ei kuitenkaan mässäilty kummassakaan päässä myös TamU:n puolustaessa kurinalaisesti. Puoliajan puolenvälin jälkeen TamU kuitenkin onnistui tuplaamaan johtonsa Panu Väliahon osuessa toistamiseen. Nämä jäivät lopulta myös ottelun loppulukemiksi.
Lauantaina 6.3. ACE sai vaihteeksi uusia kasvoja vastaan harjoituskaudella, kun Nokian Palloseura asteli Kaupissa Estudiantesin vieraaksi. ACE aloitti ottelun räväkästi ja oli selkeästi palloa hallitsevampi osapuoli. Valkoisten ensimmäisen osuman viimeisteli kulmapotkun jälkitilanteesta Niko Virtanen vihaisella laukauksella etualakulmaan. Hetkiä myöhemmin Antti Haavisto lähti väkevään nousuun, käytti pallon laidalla Abruquahilla ja saadessaan sen takaisin viimeisteli vaihteeksi jalalla upeasti ACE:n 2-0-maalin. Loistavaa harjoituskautta pelaava toppari teki näin jo kolmannen maalinsa harjoituspeleissä. Puoliajan loppua kohden NoPS pääsi peliin paremmin mukaan ja onnistui lopulta kahdesti hyödyntämään Estudiantesin pallonmenetykset, ja näin puoliajalle siirryttiin 2-2-lukemissa.
Toiselle puoliajalle ACE lähti jälleen paremmalla jalalla ja siirtyi 3-2-johtoon Virtasen onnistuessa toistamiseen. Ensimmäisen puoliajan tavoin peli kuitenkin tasoittui puoliajan loppua kohden ja NoPS sai onnekkaan tasoituksen laukauksen muuttaessa suuntaa ACE-puolustajan ahterista. Lopulta Estudiantes joutui taipumaan 3-4-numeroin nokialaisten osuessa neljännen kerran kulmapotkusta. Maalipaikkoja ACE:lla oli useampaankin osumaan, etenkin lähellä loppuvihellystä Santeri Kallion loistava kierteinen laukaus, joka harmillisesti kimposi ulkotolpan kautta NoPS-maalin alakulman ohi.
ACE:n uusi mies Taavi Abruquah on pelannut jo useamman ottelun harjoituskaudella joukkueen väreissä ja on kirjauttanut nimensä jo sekä maali- että syöttösarakkeisiin. Nopea ja ketterä laituri on ollut erinomainen lisä Estudiantesin hyökkäyspeliin. Päävalmentaja Tommi Kaipainen kommentoi Abruquahin esityksiä seuraavasti:
Taavista olen saanut melko kokonaisvaltaisen laitapelaajan kuvan näin muutamana kuukautena. Hän on hyökkäyspäähän nopea, haastokykyinen ja ratkaisuvalmis pelaaja. Myös puolustussuuntaan Taavi on todella hyvä ja mentaalipuoli puolustamiseen on kunnossa, mikä erityisesti miellyttää. Peruspelaaminen yleisesti on Taavilla todella korkealla tasolla ja huomaa, että taktiselta puolelta löytyy myös aiemmin opittuja malleja eri tilanteisiin. Tiivistetysti voi sanoa, että odotukset on Taavin osalta korkealla ja hänestä tulee varmasti olemaan iloa meille kaudella.